Avaa valikko
S-Kiekko

Uutiset


12.11.2016
S-Kiekko matkaa sunnuntaina Poriin

atria_hrpr_tunnus_rgb

Lauantain Pyry-tappio on jo unohdettu, ja katseet on lyöty sunnuntain Porin reissuun. S-Kiekko vierailee Karhu HT:n luona, ja ottelu alkaa kello 16.

S-Kiekon viime aikaiset otteet eivät ole olleet tuloksellisesti parhaasta päästä, sillä seitsemästä viimeisestä ottelusta on irronnut vain kaksi voittoa. Huomioitavaa on kuitenkin se, että S-Kiekon peli on mennyt selvin askelein eteenpäin, ja seinäjokelaiset ovat taistelleet jokaisessa ottelussaan voitosta. Viidestä viimeisestä tappio-ottelusta peräti neljä kamppailua on päättynyt vain maalin erolla. Muun muassa sarjan suursuosikki Ketterä onnistui iskemään S-Kiekkoa vastaan vain yhden maalin varsinaisella peliajalla, ja lauantain kotiottelussa Nokian Pyrykin oli liemessä loppuun asti vieden lopulta voiton maalein 2-1.

– Kun pelaamme tänään omaa parasta peliämme, tulee se riittämään, S-Kiekon päävalmentaja Tuomas Takala painotti.

Pyry-ottelusta olisi voinut irrota enemmän, jos ylivoimapeli olisi ollut hieman tehokkaampaa. Se onkin asia, jonka turvin seinäjokelaiset pystyvät jatkossa nipistämään sarjapisteitä paremmalla prosentilla.

– Ylivoiman hiominen on pitkä prosessi, ja yhdessä päivässä ei paljoa pysty tietenkään muuttamaan, Takala jatkoi.

Fakta on kuitenkin se, ettei porilaisilla ole heittää tänään jäälle samanlaista osaamista kuin Pyryllä oli lauantaina Seinäjoella.

– Heillä on kuitenkin hyvä porukka, se on selvä, Takala muistutti.

KHT on parissa viime pelissään suoriutunut hyvin, mutta kokonaisuudessaan alkukausi on ollut hankala. Joukkue majailee sarjataulukossa häntäpäässä eikä 16 ottelusta ole irronnut kuin 14 sarjapistettä. Joukkueen suurimmaksi ongelmaksi on koitunut pelaajien puute, sillä KHT on joutunut vetämään otteluita läpi kolmella kentällisellä. Kotijoukkueen virettä onkin sen vuoksi hankala tietää etukäteen, sillä välillä mukana on täydet neljä kenttää ja välillä vajaa kolme. Kotiotteluissa KHT:n pelaajatilanne on ollut huomattavasti parempi, ja sen vuoksi Pori on ollut melko hankala paikka monelle joukkueelle.

SEURAA HEITÄ:

Sam Pinsler, S-Kiekko: Jenkkivahvistus alusti lauantaina S-Kiekon ainoan maalin, ja hyökkääjä pyrkikin hakemaan hanakasti laukaisutilaa. Pinsler tekee aina kaukalossa paljon töitä, ja hän on tärkeä palanen Jaakko Svenskin johtamassa kentällisessä, jolta odotetaan isoja tekoja jokaisessa pelissä.

Riku Väkiparta, KHT: Porilaispelaaja oli aikoinaan 1992 syntyneiden ikäluokan kovimpia puolustajalupauksia Suomessa, mutta miehen kehitys ei jatkunut aivan odotusten mukaan. Väkiparta on kuitekin Suomi-sarja-tasolla huipputekijä, eikä hänelle saa antaa liikaa tilaa hyökkäyssinisellä, sillä tämä mies rokottaa armotta.


Takaisin uutisiin

 

Pääyhteistyökumppanit

 Pirjon-pakari
 atria_logo
 Minimani_kotisivu
 Skiekko2013_web_härmän_liikenne
 Seina?joen-Energia-Oy-alekkain copy
 Lakean logo
 Skiekko2013_web_abc
 bstr
 Cprredor
 KTK
 Rolls -logo
 
 Toyota_kotisivu
 MA_kt1
 unnamed
 Sorsanpesä
 skiekko2013_web_smedia
 EPKK