Avaa valikko
S-Kiekko

Uutiset


19.11.2016
FPS oli yhden askeleen edellä

BSTR_tunnus_2013_400400

S-Kiekolle ei jäänyt lauantaista pistettäkään käteen, kun Seinäjoella vieraillut Forssan Palloseura onnistui kukistamaan isännät. Loppulukemiksi kirjattiin 2-3 (1-1, 0-1, 1-1).

Ottelun ratkaisu nähtiin muutama minuutti ennen loppua, kun S-Kiekko oli tullut pelissä hetkeä aiemmin tasoihin. FPS pääsi luomaan painetta seinäjokelaisten päätyyn ja lopulta kiskaisemaan illan viimeisen maalin ajassa 55:37. FPS:n Aleksi Karlsson sai kiekon hieman yllättäen S-Kiekon maalin edessä, ja hyökkääjä pääsi sivaltamaan kiekon seinäjokelaisten rysään.

Kotijoukkue ei saanut aikaiseksi kunnon takaa-ajoa, ja FPS pääsi poistumaan kaukalosta kolmen pisteen kera.

– Käsittämättömiä juttuja. Siinä ratkaisumaalissa oli takana pitkä vaihto, ja meillä oli monta mahdollisuutta purkaa kiekko, mutta sitten se pyörähti aina omiin. Lopulta merkkausvirhe oman maalin edessä, ja kaveri pääsi iskemään, harmitteli S-Kiekon päävalmentaja Tuomas Takala.

Ottelun alku oli kotijoukkueelta erinomainen, kun FPS joutui lähinnä vain roiskimaan kiekkoa keskialueelle. Avausmaali syntyikin seinäjokelaisten toimesta ylivoimalla, kun Petri Viitamäen loistava oivallus löysi Janne Pitkäjärven, joka ei onnistunut ensimmäisestä paikastaan, mutta hyökkääjä seurasi tilanteen loppuun ja iski irtokiekon sisään.

Tämän jälkeen FPS pääsikin peliin mukaan, eikä S-Kiekko palannut ottelussa enää tasolleen. Forssalaisten tasoitusosuma syntyi reilu minuutti Pitkäjärven maalista, kun Juuso Hämäläinen onnistui avaamaan FPS:n hanat. Toinen erä oli forssalaisten hallintaa, ja vierasjoukkue siirtyi ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon ajassa 30:57 Joel Lehtosen maalilla.

– Ensimmäinen kymppi oli hyvää, mutta ylivoimayritysten jälkeen peli lässähti, eikä me päästy enää peliin mukaan. Juoksimme perässä, emmekä päässeet paineistaa.

S-Kiekko on onnistunut usein pelaamaan tappioasemassa loistavaa kiekkoa, mutta tällä kertaa kone ei käynnistynyt kunnolla. Kolmannen erän avauskymppi oli heikkoa, kun S-Kiekko sortui jäähyilemään antaen FPS:lle loistavan sauman ratkaista peli. Kotijoukkueen alivoima oli kuitenkin tehokasta, ja ratkaisu sai vielä odottaa.

Lopulta seinäjokelaiset saivat oman saumansa, ja tällä kertaa S-Kiekko käyttikin sen: Arttu Ahonen, Juuso Hakanen ja Jaakko Svensk loivat Jaska Ojanperälle vetopaikan, ja viivahirmu pääsi tasoittamaan lukemat upealla laukauksellaan. Tällä kertaa Jaska viritti rannelaukauksen, joka painui FPS-maalin yläpeltiin.

Siihen kuitenkin loppui kotijoukkueen juhlat, kun hetkeä myöhemmin FPS juhli voittomaaliaan.

– Tästä pelistä ei jäänyt paljoa positiivista käteen. Olimme tavallaan hyvin latautuneita, mutta sitten emme kuitenkaan olleet, kun hyvän alun jälkeen peli kääntyi.

– Hävisimme kaksinkamppailuja, pelasimme löysästi ja otimme turhia jäähyjä. Paljoa ei voi löysää kaverilla antaa, sillä se kostautuu nopeasti, Takala päätti.


Takaisin uutisiin

 

Pääyhteistyökumppanit

 

Pirjon Pakari

Atria

Minimani_kotisivu

Skiekko2013_web_härmän_liikenne

Energia_kotisivu

Lakea

Skiekko2013_web_abc
 BSTR Luova Konttori
Corredor
Seinäjoen KTK Oy
Rolls
Team Sportia Seinäjoki
Toyota_kotisivu
MA_kt1
Kuortane
Hotel Sorsanpesä
 skiekko2013_web_smedia
I-print