Avaa valikko
S-Kiekko

Uutiset


12.01.2017
S-Kiekon yleisömäärät nousussa

S-Kiekon pelit ovat kiinnostaneet yleisöä tällä kaudella selvästi enemmän kuin vuosi sitten. S-Kiekon yleisökeskiarvo on 13 kotiottelun jälkeen mainio 301, kun viime kaudella yleisökeskiarvo oli 255. Prosentuaalisesti yleisökeskiarvo on kasvanut peräti 18 prosenttiyksikköä, mikä on Suomi-sarjan suurin lukema.

Suomi-sarjassa ei ole yltänyt kuin viisi joukkuetta yli 300 katsojan keskiarvoon. Seinäjokelaisten lisäksi kärkiviisikossa ovat Titaanit, Ketterä, JHT ja Pyry.

Yleisömäärän nousun taustalla on lujasti taistelevan joukkueen lisäksi S-Kiekon organisaatiomuutokset. S-Kiekossa on panostettu tällä kaudella etenkin myyntiin ja markkinointiin sekä viestintään. Lisäksi Yhteinen Pohjalainen Jääkiekkoperhe -hanke on tuonut lisää katsojia lehtereille.

S-Kiekko on pyrkinyt myös tehostaa toimintaansa sosiaalisessa mediassa, ja tämän kauden aikana Facebook-tykkääjien määrä onkin noussut noin tuhannella tykkääjällä.

Muutokset ovat näkyneet myös S-Kiekon kiekkokoulussa, jossa osallistujamäärät ovat kasvaneet reilusti.

Isoin kiitos kuuluu tietenkin faneillemme, jotka urhoollisesti löytävät tiensä hallille kerta toisensa jälkeen. Me olemme yhdessä luomassa eteläpohjalaista jääkiekkotarinaa, ja ilman teidän tukeanne emme pystyisi ottaa kehitysaskeleita organisaationa, joten haluamme välittää ison kiitoksen teille.

Nähdään hallilla!


Takaisin uutisiin

 

Pääyhteistyökumppanit

Pirjon-pakari

atria_logo

Minimani_kotisivu

Skiekko2013_web_härmän_liikenne

Skiekko2013_web_abc

bstr

Toyota_kotisivu

MA_kt1

Seina?joen-Energia-Oy-alekkain copy

EPKK

skiekko2013_web_smedia

Rolls -logo

Lakean logo

Corredor

unnamed