Avaa valikko
S-Kiekko

Uutiset


26.04.2017
Lupaava kolmikko jatkaa Seinäjoella

S-Kiekko on sorvannut uusia sopimuksia, kun Niklas Peltola, Juho Niku ja Jukka Saikkonen kirjoittivat sopimukset S-Kiekon kanssa.

Peltola on tärkeä kiinnitys seinäjokelaisten ryhmään, sillä nuori hyökkääjä on kuulunut jo kahden kauden ajan S-Kiekon runkopelaajiin. Nopean ja maalinälkäisen laiturin potentiaali on korkealla, joten oman kasvatin kiinnittäminen oli seinäjokelaisten ykkösprioriteettejä viime kauden jälkeen.

Maalivahtina pelaavan Nikun jatkosopimus oli myös enemmän kuin tärkeä seinäjokelaisille, sillä joukkueen viime kauden maalivahtikolmikko tulee hajoamaan ensi kaudeksi. Niku, 21, on Peltolan tavoin nuori ja lupaava pelaaja, jolla on potentiaalia nousta Suomi-sarjan eliittiin. Ennen S-Kiekkoa Niku on pelannut muun muassa Yhdysvaltain parhaimpiin juniorisarjoihin lukeutuvassa NAHL:ssä sekä Suomessa JYP:n ja TPS:n organisaatioissa.

Kolmikon nuorin tapaus on 19-vuotias Jukka Saikkonen. S-Kiekon oma kasvatti on tehnyt tuhoisaa jälkeä juniorikentillä, ja nyt hän pääsee näyttämään taitojaan miesten peleissä. Viime kaudella Saikkonen nakutti S-Kiekon A-nuorissa 31 ottelussa huimat tehot 19+33=52.

Peltolan sopimus on mallia 1+1, Nikun sopimus on kaksivuotinen ja Saikkosen kolmivuotinen.

S-Kiekon pelaajatilannetta voit seurata täältä.


Takaisin uutisiin

 

Pääyhteistyökumppanit

Pirjon-pakari

atria_logo

Minimani_kotisivu

Skiekko2013_web_härmän_liikenne

Skiekko2013_web_abc

bstr

Toyota_kotisivu

MA_kt1

Seina?joen-Energia-Oy-alekkain copy

EPKK

skiekko2013_web_smedia

Rolls -logo

Lakean logo

Corredor

unnamed