Avaa valikko
S-Kiekko

Uutiset


13.10.2017
Janne Pirttimäki lainasopimuksella IPK:sta Seinäjoelle!

22-vuotias puolustaja Janne Pirttimäki siirtyy toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella S-Kiekkoon. IPK:lla on tarvittaessa mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin aiemmin. Pirttimäki on joukkueen mukana jo tulevana viikonloppuna.

Pirttimäki on Kurikan Ryhdin kasvatti, joka siirtyi kaudeksi 2016-2017 Kurikasta Iisalmelle A-junioreihin. Pirttimäki debytoi samalla kaudella iisalmelaisten edustusjoukkueessa Mestiksen puolella. Pirttimäki solmi kauden jälkeen IPK:n kanssa try-out sopimuksen, joka johti lopulta pelaajasopimukseen.

Pirttimäki on edustanut S-Kiekon junioreita kaudella 2012-2013, kun hän pelasi S-Kiekon B-junioreissa.

- Janne on nuori puolustaja, jolla on hyvä asenne ja paljon potentiaalia kasvaa kovaksi pelimieheksi. Hän on saanut maistaa hieman Mestiksen tasoa niin harjoittelun kuin pelaamisenkin osalta. Meillä on mahdollisuus tarjota Jannelle enemmän vastuuta ja sitä kautta auttaa häntä kehittymään pelaajana, kommentoi S-Kiekon päävalmentaja Janne Saarenpää.

Lisäksi S-Kiekko yhteisymmärryksessä purkanut hyökkääjä Miko Sirenin pelaajasopimuksen. Siren ilmoitti valmennus- ja seurajohdolle päätöksestään keskittyä jääkiekon ulkopuolisiin asioihin. Siren saapui Tampereelta Seinäjoelle kaudeksi 2016-2017. Siren pelasi Suomi-sarjassa S-Kiekon paidassa yhteensä 40 ottelua, joissa hän iski tehot 3+9. S-Kiekko haluaa kiittää Mikoa S-Kiekon eteen tehdystä työstä ja toivottaa samalla onnea jatkoon.


Takaisin uutisiin

 

Pääyhteistyökumppanit

 

Pirjon Pakari

Atria

Minimani_kotisivu

Skiekko2013_web_härmän_liikenne

Energia_kotisivu

Lakea

Skiekko2013_web_abc
 BSTR Luova Konttori
Corredor
Seinäjoen KTK Oy
Rolls
Team Sportia Seinäjoki
Toyota_kotisivu
MA_kt1
Kuortane
Hotel Sorsanpesä
I-print