Avaa valikko
S-Kiekko

Uutiset


29.10.2017
S-Kiekko kaatoi Karhut Porissa – Voittoputki jatkuu!

Muik Hockey:n lauantai-illan ottelussa kaatanut S-Kiekko, matkasi sunnuntaina Poriin, jossa vastaan asettui KHT. S-Kiekon kahden ottelun voittoputki kasvoi illan ottelun jälkeen kolmeen. Seinäjokiset jättivät Karhu HT:lle luun käteen ja poistuivat kaukalosta voittajina. Ottelun jälkeen tulostaululla komeili S-Kiekon 0-3 voitto.

S-Kiekko sai otteluun hyvän alun ja onnistui ensimmäisen kerran ottelun neljännellä minuutilla. Niklas Peltola ohitti porilaisten puolustuksen ja nosti rystypuolelta S-Kiekon 1-0 johtoon. S-Kiekko jatkoi ensimmäisen erän hallintaa ja pystyi paineistamaan porilaisten puolustusta ja pitämään painetta KHT:n alueella. Ensimmäisen erän lopussa S-Kiekko iski toistamiseen. Eemeli Pöytälaakso toimitti kiekon KHT:n maaliviivan takaa maalin eteen. Kiekko kimposi hieman onnekkaasti porilaisten maalilla pelanneen Niklas Lehden varusteista maaliin ja näin seinäjokiset siirtyivät 2-0 johtoon. Nämä lukemat myös säilyivät ensimmäisen erän loppuun asti ja erätauolle siirryttiin S-Kiekon kahden maalin johdossa.

Toisessa erässä porilaiset pääsivät paremmin peliin mukaan. Porilaiset pystyivät luomaan muutaman todella hyvän maalipaikan, mutta seinäjokisten maalilla pelannut Juho Niku, onnistui jälleen nollaamaan vastustajan maalintekoyritykset. S-Kiekko onnistui toisessa erässä lyömään ottelun kolmannen maalin. Eemeli Alanen laukoi viivasta ja Tomi Poikonen ohjasi porilaisten maalin edestä numeroiksi 0-3. Ottelun toiselle erätauolle siirryttiin S-Kiekon 0-3 johdossa.

Ottelun viimeinen erä oli S-Kiekolle vaikea. Seinäjokiset kuluttivat jäähypenkkiä kolmannessa erässä yhteensä kahdeksan minuuttia ja tarjosi kotijoukkueelle mahdollisuuksia kavennusmaaleihin ja nousta mukaan peliin. S-Kiekon alivoima ja viimeisenä lukkona maalilla pelannut Niku, kestivät KHT:n ylivoiman ja voittivat ottelun lukemin 0-3.

- Pelattiin hyvä ensimmäinen erä ja hallittiin peliä selvästi. Toisessa erässä tehtiin omasta pelaamisesta ajoittain vaikeaa. Puolustettiin kuitenkin tunnollisesti ja Niku pelasti joukkueen takaiskumaaleilta. Kolmannessa erässä jäähyt tekivät johtoaseman puolustamisesta vaikeaa, mutta joukkue taisteli ja uhrautui voiton eteen hyvällä asenteella, kommentoi S-Kiekon päävalmentaja Janne Saarenpää.

Saarenpää ja muu valmennusjohto ovat tyytyväisiä S-Kiekon viime otteluiden peliesityksiin. Erityisesti valmennusjohto korostaa joukkueen henkistä vahvuutta ja sitoutumista joukkueen eteen pelaamiseen.

- Ollaan päästetty viimeiseen kolmeen peliin ainoastaan yksi maali. Se viestii hyvästä puolustamisesta ja maalivahtipelistä. Joukkueen työmäärä molempiin suuntiin on ollut hyvällä tasolla, vaikka olemme viimeisimmissä otteluissa olleet vaikeissakin paikoissa. Olemme onnistuneet tekemään kaukalossa oikeita asioita, ja sitä kautta saatu luotua hyvä määrä maalipaikkoja ja myöskin maaleja. Tämä on merkki sitoutumisesta, Saarenpää jatkaa.

S-Kiekolla on ensi viikolla kaksi ottelua. Lauantaina S-Kiekko matkustaa Jyväskylään, jossa seinäjokiset pyrkivät jatkamaan voittoputkea D-Kiekon kustannuksella. Sunnuntaina S-Kiekko pelaa jälleen Seinäjoella, kun sarjanousija Järvenpään Haukat, saapuu ensimmäistä kertaa Seinäjoelle.

- Joukkueella on tällä hetkellä hyvä tekemisen meininki ja tästä on hyvä lähteä ensi viikkoa kohti. Ensi viikolla on uudet vastustajat ja uudet haasteet, päättää Saarenpää.


Takaisin uutisiin

 

Pääyhteistyökumppanit

 

Pirjon Pakari

Atria

Minimani_kotisivu

Skiekko2013_web_härmän_liikenne

Energia_kotisivu

Lakea

Skiekko2013_web_abc
 BSTR Luova Konttori
Corredor
Seinäjoen KTK Oy
Rolls
Team Sportia Seinäjoki
Toyota_kotisivu
MA_kt1
Kuortane

 Hotel Sorsanpesä

I-print

Staffpoint