Avaa valikko
S-Kiekko

Uutiset


10.11.2017
Lauantaina vieraita Kaarinasta – S-Kiekko matkustaa isänpäivänä Kajaaniin!

Tulevana viikonloppuna, S-Kiekko jatkaa taistelua Suomi-sarjassa. Lauantaina Seinäjoelle saapuu hyvin kautensa aloittanut HCIK Kaarinasta. Isänpäivänä S-Kiekko matkustaa Kajaaniin, jossa seinäjokiset saavat vastaansa Hokin.

HCIK on aloittanut kautensa väkevästi. Kaarinalaiset ovat keränneet viidestätoista ensimmäisestä pelistä 32 pistettä, joka oikeuttaa alkusarjan sarjataulukossa kolmanteen sijaan. Viime kauden jälkeen, runko on pysynyt lähes samana ja kaarinalaiset ovat onnistuneet hankkimaan kovia vahvistuksia. Uusien hankintojen ansiosta, HCIK on pystynyt nousemaan lähemmäksi sarjan kärkeä. Erityisesti maalivahti Kalle Hokkanen (Pyry), puolustaja Vilho Virmavirta (LeKi) ja hyökkääjät Joni Seinelä (VG-62), Toni Nurmi (KHT) ja Mattias Selinkoski (Lukko U20), ovat tehneet alkusarjassa vakuuttavaa jälkeä.

Mestiksestä Suomi-sarjaan tiputettu Hokki, on yksi Suomi-sarjan mielenkiintoisimmista joukkueista. Alkusarjan ensimmäisissä peleissä kajaanilaiset olivat ongelmissa, mutta ensimmäisten pelien jälkeen, kajaanilaiset ovat saaneet pelinsä kuntoon. Hokki on pystynyt neljässätoista pelissä napsimaan yhteensä 28 pistettä, jolla joukkue löytyy sarjataulukosta sijalta viisi. Konkurssin jälkeen, Hokki on joutunut tekemään isoja muutoksia myös kokoonpanoonsa ja montaa pelaajaa viime kauden joukkueesta, ei Kajaaniin ole jäänyt. Joukkue on hankkinut ison määrään uusia pelaajia ja tavoittelee nyt menestystä sarjaporrasta alempana, Suomi-sarjassa.

- Olemme saaneet laadukkaan harjoitusviikon alle tietyillä teemoilla. Viikonloppuna pyritään saamaan teemat näkyviin peleihin. Tänä viikonloppuna kohdataan kaksi sarjan kärkipään joukkuetta, mutta uskon joukkueen olevan valmis haastamaan vastustajat täydellä sydämellä, kommentoi S-Kiekon päävalmentaja Janne Saarenpää.

Seuraa heitä lauantaina:

Tomi Poikonen (S-Kiekko): Maalijyvänsä löytänyt pienikokoinen laitahyökkääjä, on noussut seinäjokisten parhaaksi maalintekijäksi yhdessä Jaska Ojanperän kanssa. ”Poju” on laittanut kiekon vastustajan verkkoon jo kuudesti tällä kaudella. Karstulan Kivan kasvatti on parantanut peliään kauden edetessä, ja 24-vuotiaalta laitahyökkääjältä voidaan odottaa pisteitä myös viikonlopun otteluissa.

Jukka Saikkonen (S-Kiekko): Vasta 19-vuotias S-Kiekon oma kasvatti nousi kesällä seinäjokisten edustusjoukkueeseen. Tuulennopea laitahyökkääjä on nakuttanut kolmessatoista ottelussa tehot 1+2 ja vakiinnuttanut paikkansa edustusjoukkueen kokoonpanossa. Kovia pistemääriä junioreissa iskenyt Saikkonen, on yksi S-Kiekon tulevaisuuden nimistä.

Joni Seinelä (HCIK): Ehkä yksi sarjan kovimmista siirtopommeista tapahtui kesällä, kun Seinelän ilmoitettiin siirtyvän Naantalista Kaarinaan. Hyökkääjän nimi komeilee pistepörssissä sijalla kolme, kun TPS:n kasvatti on nakuttanut viidessätoista pelissä tehot 16+8. S-Kiekko joutuu tekemään ison työn lauantaina, jotta Seinelä ja koko HCIK:n joukkue saadaan pidettyä asioissa.

Kalle Hokkanen (HCIK): Viime kaudella Nokian Pyryn tolppien välissä esiintynyt Hokkanen, siirtyi kesällä HCIK:n riveihin. 22-vuotias maalivahti on ottanut ykkösmaalivahdin paikan nopeasti ja esiintynyt kaarinalaisten tolppien välissä vakuuttavasti. TuTo:n kasvatti on torjunut alkukauden torjuntaprosentilla 92,12 ja mahdollistanut HCIK:lle mahdollisuuden voittaa pelejä.

Lauantain kotiottelu alkaa kello 16.00 Seinäjoen jäähallissa. HCIK-peliin pääset maksutta S-Kiekon tai SHT:n vanha tai uusi pelipaita päällä. Isänpäivänä pelattava ottelu Kajaanissa alkaa kello 16.00. Molempia otteluita on mahdollista seurata suorana Fanseat GO -palvelun kautta. Tervetuloa kannustamaan S-Kiekko kotivoittoon!


Takaisin uutisiin

 

Pääyhteistyökumppanit

 

Pirjon Pakari

Atria

Minimani_kotisivu

Skiekko2013_web_härmän_liikenne

Energia_kotisivu

Lakea

Skiekko2013_web_abc
 BSTR Luova Konttori
Corredor
Seinäjoen KTK Oy
Rolls
Team Sportia Seinäjoki
Toyota_kotisivu
MA_kt1
Kuortane

 Hotel Sorsanpesä

I-print

Staffpoint