Avaa valikko
S-Kiekko

Uutiset


11.11.2017
Lauantaista ei jäänyt kerrottavaa jälkipolville

S-Kiekko kohtasi lauantai-illan ottelussa HCIK:n Kaarinasta. Vierasjoukkue latoi rumasti taululle seitsemän maalia ja poistui Seinäjoelta kolmen pisteen ja 0-7 voiton kanssa.

S-Kiekko avasi ottelun vahvasti ja hallitsi ottelun alun tapahtumia. Seinäjokiset eivät onnistuneet alun rynnistyksessä ohittamaan kaarinalaisten maalilla torjunutta Kalle Hokkasta. HCIK pääsi paremmin peliin mukaan ensimmäisen erän kuluessa ja onnistui kahdesti ohittamaan S-Kiekon maalilla aloittaneen Juho Nikun. Joni Seinelä ja Simo Pasonen iskivät maalin mieheen ja ensimmäiselle erätauolle siirryttiin vierasjoukkueen 0-2 johdossa.

Toisessa erässä HCIK jatkoi siitä, mihin ensimmäisen erän päättivät. Vierasjoukkue onnistui toisessa erässä neljästi, kun Mattias Selinkoski, Kristian Tikka ja Johannes Lehto (kahdesti) löivät kiekon kotijoukkueen verkkoon. S-Kiekko vaihtoi maalivahtia viidennen maalin jälkeen ja Edvin Backlund pääsi pitkästä aikaa tositoimiin. Toisen erän jälkeen kaarinalaiset johtivat numeroin 0-6.

Viimeisessä erässä S-Kiekko pyrki vielä kaventamaan tilannetta ja palaamaan jälleen peliin mukaan. Maalinteko muodostui jälleen seinäjokisille ongelmaksi, kun vierasjoukkueen maalilla Kalle Hokkanen piti maalinsa puhtaana. Joni Seinelä teki kolmannen erän ainoan maalin ja näin viimeisteli ottelun loppulukemat 0-7.

- Isoimpia ongelmia tällä hetkellä ovat maalinteko ja erikoistilannepelaaminen. Luodaan kohtuullinen määrä maalipaikkoja, mutta viimeistely ei ole tarpeeksi laadukasta. Ensimmäinen erä oli meiltä hyvä ja onnistuimme toteuttamaan sovittua pelitapaa. Toisessa erässä peli meni juoksemiseksi ja vastustaja pääsi vastahyökkäyksiin jopa ylivoimaisena. Kolmanteen erään tehtiin muutoksia ja saimme hieman parannettua, mutta se ei valitettavasti tulostaululla näkynyt. Ottelussa oli tuloksesta huolimatta hyvää. Meidän nuori 4.kenttä pelasi tänään todella hyvän pelin, kommentoi S-Kiekon päävalmentaja Janne Saarenpää.

S-Kiekon seuraava ottelu on heti sunnuntaina. Joukkue matkustaa isänpäivänä Kajaaniin, jossa vastaan asettuu Hokki. Ottelu alkaa kello 16.00.

-Tämän päiväinen peli oli vain yksi ottelu. Huomenna on taas uusi päivä. Käsitellään tämä ja tehdään tarvittavat toimenpiteet, jotta huomenna voidaan taistella voitosta, päättää Saarenpää.


Takaisin uutisiin

 

Pääyhteistyökumppanit

 

Pirjon Pakari

Atria

Minimani_kotisivu

Skiekko2013_web_härmän_liikenne

Energia_kotisivu

Lakea

Skiekko2013_web_abc
 BSTR Luova Konttori
Corredor
Seinäjoen KTK Oy
Rolls
Team Sportia Seinäjoki
Toyota_kotisivu
MA_kt1
Kuortane
Hotel Sorsanpesä
I-print