Avaa valikko
S-Kiekko

Uutiset


17.12.2017
Hokki ratkaisi jatkoajalla – S-Kiekolle kirvelevä tappio

Viikonlopun toisessa kamppailussa, S-Kiekko kohtasi Seinäjoella Kajaanin Hokin. Ottelusta muodostui todellinen jännitysnäytelmä, joka päättyi lopulta vierasjoukkueen 4-5 voittoon jatkoajalla.

Hokki aloitti vahvasti ja onnistui painamaan peliä S-Kiekon päätyyn. Kajaanilaiset saivat palkintonsa ottelun seitsemännellä minuutilla, kun Oscar Leppänen iski Hokin 1-0 johtoon. Maalin jälkeen, S-Kiekko pääsi paremmin peliin mukaan ja hallitsi kentän tapahtumia. Tasoitusmaali nähtiin ensimmäisen erän puolenvälin jälkeen, Kun Jere Marjamäki laukoi ylivoimalla numeroiksi 1-1. Erän lopussa, oli taas Hokin vuoro maalata, kun Riku Korhonen onnistui viemään vierailijat jälleen johtoasemaan. S-Kiekko ei kuitenkaan luovuttanut ja tasoitti vielä ennen ensimmäistä erätaukoa. Janne Parkkali rusikoi maalin edestä kiekon vierasjoukkueen maaliin ja tasoitti ottelun. Maali oli Parkkalille ensimmäinen Suomi-sarjassa. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin tasatilanteessa 2-2.

Toinen erä jatkui siitä, mihin ensimmäinen päättyi. S-Kiekko hallitsi kentän tapahtumia ja vierailijat käänsivät peliä nopeasti ja pyrki vastahyökkäyksiin. Hokki meni jälleen johtoon, kun Niki Huovinen viimeisteli vierasjoukkueen kolmannen maalin. S-Kiekko tuli jälleen tasoihin ottelun puolenvälin jälkeen. Jere Somero iski Jaska Ojanperän laukauksesta tulleen irtokiekon Hokin verkkoon ja tasoitti ottelun ylivoimalla. Enempää maaleja toisessa erässä ei syntynyt ja erätauolle siirryttiin tasalukemissa 3-3.

Kolmanteen erään S-Kiekko tuli terävästi ja onnistui menemään ottelussa ensimmäisen kerran johtoon. Elias Märijärvi ohjasi Janne Pirttimäen lähettämän laukauksen vierasjoukkueen maaliin ja näin S-Kiekko siirtyi 4-3 johtoon. S-Kiekolla oli useita paikkoja lisätä johtoaan, mutta Hokin maalilla pelannut Markus Leinonen esitti useita huipputorjuntoja ja ei päästänyt S-Kiekkoa karkuun. Vain 32 sekuntia ennen loppua, Hokki tuli tasoihin. Niki Huovinen käänsi ovelasti ja Huovisen lähettämä kiekko, painui ohi S-Kiekon maalilla pelanneen Juho Nikun. S-Kiekolla oli aivan ottelun lopussa vielä huippupaikka, mutta kiekko ei maaliin löytänyt. Varsinaisella peliajalla ratkaisua ei syntynyt, joten seurasi jatkoaika.

Jatkoaika alkoi S-Kiekon kannalta hyvin, kun kotijoukkue pääsi heti ylivoimalle. Seinäjokiset pystyivät luomaan useita hyviä paikkoja, mutta kiekkoa ei maaliin saatu ylivoimasta huolimatta. Ottelun ratkaisu nähtiin ajassa 64:23, kun Hokin Jaakko Heiskanen karkasi läpiajoon. Heiskanen laukoi tulisella rannelaukauksen ottelun loppulukemat 4-5. Kajaanilaiset poistuivat Seinäjoelta kahden pisteen ja voiton kanssa, ja jättivät kotijoukkueella vain yhden pisteen.

- Pelattiin tänään ihan hyvä ottelu, mutta jäätiin ilman palkintoa. Todella kirvelevä tappio. Ansaittiin mielestäni täysi pistepotti, mutta tällä kertaa se jäi saamatta, kommentoi S-Kiekon päävalmentaja Janne Saarenpää.

Saarenpäällä löytyy luottoa omaan joukkueeseen ja hän lähtee luottavaisin mielin joulutauolle.

- Ollaan nyt syyskaudella onnistuttu rakentamaan oma identiteetti ja arvot yhdessä joukkueen kanssa. Pystytään haastamaan reilusti jokainen joukkue tässä sarjassa. Mennään vahvasti yhdessä joukkueena eteenpäin. Tämä lupaa hyvää kevätkautta ajatellen, päättää Saarenpää.

Suomi-sarja hiljenee joulutauolle ja S-Kiekon seuraava ottelu, on vasta ensi vuoden puolella. S-Kiekko aloittaa joulutauon jälkeen vieraspelireissulla. Tammikuun ensimmäisenä viikonloppuna, S-Kiekko matkustaa lauantaina HCIK:n ja sunnuntaina VG-62:n vieraaksi.


Takaisin uutisiin

 

Pääyhteistyökumppanit

 

Pirjon Pakari

Atria

Minimani_kotisivu

Skiekko2013_web_härmän_liikenne

Energia_kotisivu

Lakea

Skiekko2013_web_abc
 BSTR Luova Konttori
Corredor
Seinäjoen KTK Oy
Rolls
Team Sportia Seinäjoki
Toyota_kotisivu
MA_kt1
Kuortane
Hotel Sorsanpesä
I-print