Avaa valikko
S-Kiekko

Uutiset


18.02.2018
S-Kiekon kausi päättyi tappioon

S-Kiekon kauden viimeinen ottelu pelattiin sunnuntai-iltana Seinäjoella. Vieraaksi saapui Järvenpäästä Haukat. S-Kiekko joutui poistumaan kaukalosta tappio niskassaan, kun Haukat veivät kolme pistettä numeroin 2-4.

S-Kiekko oli ensimmäisessä erässä niskan päällä, mutta mitä pidemmälle erä eteni, sitä paremmin pääsi vierasjoukkue otteluun mukaan. Seinäjokisilla oli omat paikkansa mennä ottelussa johtoon, mutta erinomaisen ottelun pelannut Juuso Laukkanen, piti maalinsa puhtaana. Erän ainoan maalin iski vierasjoukkue Haukat. S-Kiekon kiekonmenetyksestä aukesi paikka, josta Olavi Tihveräinen laukoi ja Leevi Leipijärvi ohjasi kiekon kotijoukkueen maaliin. Ensimmäinen erä päättyi numeroihin 0-1.

Toinen erä jatkui ensimmäisen kaltaisena. Tehottomuus vaivasi S-Kiekkoa ja Laukkanen jatkoi hyviä otteitaan järvenpääläisten maalilla. Ottelun puolivälissä, vierasjoukkue iski nopeasti kaksi maalia. Ensin Perttu Lesch lisäsi Haukkojen johtoa ja muutama minuutti tämän jälkeen, oli Miika Uosukaisen vuoro onnistua. Leschin ja Uosukaisen maaleilla, Haukat karkasi jo 0-3 johtoon. Näistä lukemista siirryttiin myös toiselle erätauolle.

Kolmas erä alkoi kotijoukkueen kannalta heikosti. Haukat karkasivat ottelussa jo 0-4 johtoon, kun Olavi Tihveräinen napautti kiekon ohi S-Kiekon maalilla torjuneen Edvin Backlundin. Neljännen maalin jälkeen, seinäjokiset yrittivät rikkoa Laukkasen nollapeliä ja lopulta myös kotijoukkue onnistui maalinteossa. Eppu Oksanen laukoi tarkasti kiekon Haukkojen maaliin ja kavensi numeroiksi 1-4. Oksanen oli pahanteossa jälleen muutama minuutti myöhemmin. Oksanen pelasi ylivoimalla avopaikan Jere Marjamäelle, joka napautti maalin kulmalta numeroiksi 2-4. S-Kiekko yritti vielä tulla kavennusta ilman maalivahtia, mutta tämän lähemmäksi seinäjokiset eivät tänään päässeet. Haukat poistuivat kaukalosta voittajana, kun tulostaulu näytti lukemia 2-4.

- Viime lauantain jälkeen joukkueella oli pienoinen ulospuhallus. Tällä viikolla on ollut haasteita päästä takaisin omalle tasolle. Yritimme tänään laittaa kaikki peliin, mitä varastosta oli vielä jäljellä. Hallittiin peliä suurimmaksi osaksi, mutta taas kerran maalinteon kanssa oli suuria ongelmia. Olen ylpeä joukkueesta ja kokonaisvaltaisesti kautemme oli positiivinen. Haluan kiittää yleisöä, joukkuetta ja taustaryhmää tämän kauden osalta, kommentoi S-Kiekon päävalmentaja Janne Saarenpää.

S-Kiekon matka Suomi-sarjassa päättyi sunnuntai-iltana ja seinäjokiset sijoittuivat alemmassa loppusarjassa viidenneksi. S-Kiekko haluaa kiittää yhteistyökumppaneita, vapaaehtoisia ja kannattajia kuluneesta kaudesta!


Takaisin uutisiin

 

Pääyhteistyökumppanit

 

Pirjon Pakari

Atria

Minimani_kotisivu

Skiekko2013_web_härmän_liikenne

Energia_kotisivu

Lakea

Skiekko2013_web_abc
 BSTR Luova Konttori
Corredor
Seinäjoen KTK Oy
Rolls
Team Sportia Seinäjoki
Toyota_kotisivu
MA_kt1
Kuortane
Hotel Sorsanpesä
I-print