Avaa valikko
S-Kiekko

Uutiset


21.05.2018
Pelaamaan S-Kiekon A-Nuoriin?

S-Kiekon A-Nuoret valmistautuvat yhdessä edustusjoukkueen kanssa tulevaan kauteen. A-Nuoret aloittavat tulevalla kaudella ottelunsa Nuorten Suomi-sarja karsinnasta. Tavoitteena A-Nuorilla on ensiksi saavuttaa paikka Nuorten Suomi-sarjasta, ja sen jälkeen menestyminen Nuorten Suomi-sarjassa.

- Viime kaudella A-Nuoret eivät saavuttaneet yhdessä asetettua tavoitetta ja kesän aikana toimintaa on muutettu vahvasti. Tiivistynyt yhteistyö edustusjoukkueen kanssa, näkyy jo kesän aikana, koska joukkueet harjoittelevat yhdessä. Tavoitteena on kehittää A-Nuorten toimintaa ammattimaisempaan suuntaan ja tarjota pelaajille paremmat mahdollisuudet kehittyä ja päästä eteenpäin omalla urallaan, kertoo S-Kiekon A-Nuorien uusi päävalmentaja Aleksi Autio.

A-Nuorien päivittäisen tekemisen ja vaatimustason nostaminen, ovat tulevan kauden keskiössä. S-Kiekon A-Nuorten joukkue halutaan nostaa sille tasolle, että motivoituneet ja kehityshaluiset pelaajat hakeutuvat S-Kiekon A-Nuoriin pelaamaan. Autio korostaa arjen ja ilmapiirin merkitystä joukkueen toiminnassa.

- Kaiken lähtökohtana pitää olla laadukas arki ja ilmapiiri. Kun koko joukkue sitoutuu yhteiseen tavoitteeseen ja tekee töitä sen saavuttamiseksi, on pelaaminen hauskaa ja antoisaa. Tekeminen pitää ottaa vakavasti, mutta pieni pilke silmäkulmassa, pitää kaikilta joukkueen pelaajilta ja toimihenkilöiltä löytyä, jatkaa Autio.

Edustusjoukkue ja A-Nuoret tiivistävät yhteistyötään, ja tulevaisuudessa edustusjoukkue on enemmän läsnä A-Nuorten toiminnassa. Edustusjoukkue pitää tärkeänä yhteistyön lisäämistä ja yhteisten toimintamallien rakentamista.

- A-Nuoret ovat tärkeä joukkue, jonka toiminnassa edustuksen on oltava enemmän mukana. A-Nuoret tuottavat meille vuosittain pelaajia, joten on hyvin tärkeää, että nuoret pelaajat ovat valmiita ottamaan seuraavan askeleen ja ovat omaksuneet ammattimaisen toiminnan jo ennen siirtymistä miesten peleihin. Lisäksi A-Nuorissa pelaavien pelaajien kehitystä pystytään seuraamaan paremmin, kun he ovat lähellä edustusjoukkueen toimintaa, kommentoi SeiHockey Oy:n toiminnanjohtaja Henri Peltomäki.

Jos A-nuorissa pelaaminen tai toimintaan mukaan lähteminen kiinnostaa, ota yhteyttä ja kysy lisää:

Päävalmentaja Aleksi Autio
puh. 044 3366 460
aleksi9120@gmail.com

Tue


Takaisin uutisiin

 

Pääyhteistyökumppanit

 

Pirjon Pakari

Atria

Minimani_kotisivu

Skiekko2013_web_härmän_liikenne

Energia_kotisivu

Lakea

Skiekko2013_web_abc
 BSTR Luova Konttori
Corredor
Seinäjoen KTK Oy
Rolls
Team Sportia Seinäjoki
Toyota_kotisivu
MA_kt1
Kuortane

 Hotel Sorsanpesä

I-print

Staffpoint