Avaa valikko
S-Kiekko

Uutiset


06.09.2018
S-Kiekko lähtee haastamaan hallitsevaa Mestiksen mestaria

Tällä viikolla Suomen Cup jatkuu, kun S-Kiekko jatkaa Suomen Cupin kolmannelle kierrokselle. Kolmannella kierroksella samassa lohkossa pelaavat Mestiksen hallitseva mestari KeuPa HT sekä Suomi-sarjan hallitseva mestari JHT. Ainoastaan lohkon voittaja jatkaa Suomen Cupin neljännelle kierrokselle, joten seinäjokisilta vaaditaan nappionnistumista molempia hallitsevia mestareita vastaan. S-Kiekon osalta Suomen Cupin kolmas kierros alkaa perjantaina Keuruulla, kun KeuPa HT isännöi seinäjokisia. Keuruulaiset siirtyivät keskiviikkona lohkon kärkipaikalle, kun he voittivat JHT:n vieraskaukalossa lukemin 2-7.

Viime kaudella ensimmäistä Mestiksen mestaruutta juhlineet keuruulaiset lähtevät kovin odotuksin tulevaan kauteen ja varmasti tavoite on myös Suomen Cupissa edetä pitkälle. Joukkue on viime kaudesta kokenut jonkin verran pelaajamuutoksia ja isoin menetys oli viime kaudella Mestiksen parhaaksi hyökkääjäksi valitun Markus Jokisen siirtyminen JYPiin. Tilalle on tullut kuitenkin hyviä pelaajia muista Mestis-joukkueista sekä Jyväskylän alueen muista seuroista, joten keuruulaisten tähtäin on varmasti Mestiksen playoffeissa. KeuPa HT:lla on mahdollisuus varmistaa pääsynsä Suomen Cupin neljännelle kierrokselle, jos keuruulaiset voittavat perjantaina.

S-Kiekkoa on kiusannut flunssa-aalto, joten perjantain kokoonpano varmistuu vasta pelipäivänä. Muuten seinäjokisten riveissä ei ole loukkaantumisia. Ainoastaan viime keväänä pahasti loukkaantunut Jukka Saikkonen, on vielä seinäjokisten riveistä varmuudella pois. Lisäksi S-Kiekon kokoonpanosta ovat varmuudella pois pelaajat, jotka ovat pelanneet Suomen Cupia yhteistyöseura Kurikan Ryhdin riveissä.

- Selvää on se, että vastustaja on kova. Varmasti meille hyvä testi, miten pystymme vastaamaan Mestis-joukkueen liikkeeseen. Olemme käyneet ihan tätä varten läpi joukkueen puolustuspeliä, jotta saamme näistä peleistä oikeanlaista kokemusta. Pääsemme paineettomasti pelaamaan ja lähdetään ennakkoluulottomasti tekemään töitä ja nauttimaan tilanteesta, kommentoi S-Kiekon päävalmentaja Janne Saarenpää.

Ottelu alkaa Keuruulla kello 18.30 ja ottelun tapahtumia on mahdollista seurata livenä tilastopalvelun kautta.


Takaisin uutisiin

 

Pääyhteistyökumppanit

 

Pirjon Pakari

Atria

Minimani_kotisivu

Skiekko2013_web_härmän_liikenne

Energia_kotisivu

Lakea

Skiekko2013_web_abc
 BSTR Luova Konttori
Corredor
Seinäjoen KTK Oy
Rolls
Team Sportia Seinäjoki
Toyota_kotisivu
MA_kt1
Kuortane

 Hotel Sorsanpesä

I-print

Staffpoint