Avaa valikko
S-Kiekko

Uutiset


13.10.2018
S-Kiekko lainaa kaksi puolustajaa Kooveesta viikonlopuksi – Tuttu mies tekee paluun S-Kiekkoon!

S-Kiekko vahvistaa puolustustaan kahdella lainapelaajalla viikonlopun otteluihin. Seinäjokiset lainaavat Kooveesta Jaska Ojanperän ja Risto Lindforsin. Molempien puolustajien lainasopimus on kestoltaan kaksi ottelua.

Jaska Ojanperä on tuttu pelaaja S-Kiekolle. Ojanperä siirtyi päättyneen kauden jälkeen Tampereelle, ja on pelannut siitä asti Kooveen riveissä Suomen Cupia sekä Mestistä. Päättyneellä kaudella, Ojanperä pelasi S-Kiekon riveissä Suomi-sarjaa 31 ottelua, joissa syntyivät tehopisteet 13+7=20.

Risto Lindfors on pelannut Kooveen riveissä kaudesta 2015-16 lähtien. 22-vuotias Ilves-kasvatti tunnetaan periksiantamattomana pelaajana, joka antaa kaikkensa joukkueelle. Lindfors oli mukana joukkueessa, joka pelasi viime keväänä Mestiksen nousukarsinnoissa. Päättyneellä kaudella, Lindfors pelasi Kooveen riveissä Suomi-sarjaa 15 ottelua, joissa syntyivät tehopisteet 0+4.

- Hienoa, että saatiin vaikeassa paikassa kaksi puolustajaa auttamaan meitä poissaolojen johtaneiden haasteiden keskellä. Tästä iso kiitos Kooveelle ja tietysti jätkille, jotka olivat innostuneita lähtemään hakemaan peliaikaa Suomi-sarjasta. Risto on varma ja rutinoitunut peruspuolustaja, joka tuo varmuutta meidän puolustukseen molempiin suuntiin. Jaska on meille tuttu mies, joka tuo äijämäisyyttä, kaksinkamppailuvoimaa ja kovan viivapelotteen meille. Ollaan kiitollisia, että saatiin Risto ja Jaska meille tuomaan leveyttä puolustuspäähän, kommentoi S-Kiekon päävalmentaja Janne Saarenpää. 

Molemmat pelaajat ovat heti tänään kokoonpanossa, kun S-Kiekko lähtee Järvenpäähän ryöstämään pisteitä Haukoilta. Ottelu alkaa kello 16.20 ja ottelua voi seurata suorana Ruutu -palvelun kautta.


Takaisin uutisiin

 

Pääyhteistyökumppanit

 

Pirjon Pakari

Atria

Minimani_kotisivu

Skiekko2013_web_härmän_liikenne

Energia_kotisivu

Lakea

Skiekko2013_web_abc
 BSTR Luova Konttori
Corredor
Seinäjoen KTK Oy
Rolls
Team Sportia Seinäjoki
Toyota_kotisivu
MA_kt1
Kuortane

 Hotel Sorsanpesä

I-print

Staffpoint