Avaa valikko
S-Kiekko

Uutiset


11.11.2018
S-Kiekko ei pystynyt kaatamaan sarjakärkeä

S-Kiekko suuntasi Isänpäiväksi Kajaaniin, jossa seinäjokiset kohtasivat Hokin. S-Kiekko pystyi haastamaan sarjakärjen kahden erän ajan, mutta kolmannessa erässä Hokki ratkaisi ottelun. Ottelu päättyi lopulta kajaanilaisten 5-2 voittoon.

Kotijoukkue aloitti ottelun vahvasti ja otti ottelun komentoonsa. Kajaanilaisten vahva alku tuotti tulosta ottelun kolmannella minuutilla. Jarkko Heikkinen sai kiekon viivaan ja paukutti kiekon vastustamattomasti S-Kiekon maalin perukoille. Maalin jälkeen, seinäjokiset pääsivät paremmin otteluun mukaan. S-Kiekko tuli tasoihin ensimmäisen erän puolivälin jälkeen. Tomi Poikonen tarjoili paikan Elias Märijärvelle, joka tasoitti ottelun komealla laukauksella. Tasatilanteesta siirryttiin myös viettämään ensimmäistä erätaukoa.

Ottelun toinen erä alkoi tasaisissa merkeissä. Toisen erän seitsemännellä minuutilla S-Kiekolle tarjoutui erinomainen paikka siirtyä ottelussa johtoon, kun Tomi Poikonen pääsi yrittämään rangaistuslaukauksesta maalintekoa. Kotijoukkueen maalilla torjunut Lari Kukkohovi oli kuitenkin tällä kertaa parempi ja säilytti tasatilanteen taululla. Rangaistuslaukauksen jälkeen, S-Kiekko sortui jäähyihin. S-Kiekolle tuomittiin neljä kahden minuutin rangaistusta, jonka vuoksi seinäjokiset joutuivat pelaamaan paljon alivoimaa. Lisäksi puolustaja Janne Pirttimäki sai kahden minuutin lisäksi kymmenen minuutin käytösrangaistuksen pään tai niskan alueelle kohdistustavasta taklauksesta. Aivan erän lopussa, Hokki kiitti ja siirtyi ottelussa johtoon. Erno Räisänen laukoi komealla lyöntilaukauksella numeroiksi 2-1 ja vei Hokin erätauolle johtoasemassa.

Kolmannessa erässä Hokki lisäsi kierroksia ja S-Kiekko ei pystynyt vastaamaan. Ensin Jesperi Viikilä vei kotijoukkueen jo kahden maalin johtoon. Erno Räisänen lisäsi kajaanilaisten karkumatkaa jo kolmeen illan toisella maalillaan. Muutama minuutti ennen loppua, myös S-Kiekko onnistui. Ville Kiviniemi syötti alivoimalla Eppu Oksanen läpi. Oksanen nosti kiekon Hokin maaliin ja muutti tilanteeksi 4-2. Hokki kuitenkin vastasi vielä kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua. Arttu Leskinen nousi maalille ja nosti ottelun loppulukemat 5-2.

- Pelattiin ihan kelpo ottelu tänään. Viimeiset kolme ottelua on pystytty kamppailemaan mallikkaasti ja olemme pystyneet laittamaan kaikki likoon. Täytyy olla ylpeä joukkueesta, vaikka ei pisteitä irronnutkaan. Tänään lopussa ei riittänyt puhti ja ratkaisutehokkuus. Maalipaikkoja oli ottelussa ja peli olisi voinut kääntyä kummin päin tahansa. Näin kun jatketaan, onnistumisia tulee varmasti useammin, kommentoi S-Kiekon päävalmentaja Janne Saarenpää.

S-Kiekon seuraavat ottelut Suomi-sarjassa pelataan ensi viikonloppuna. Lauantaiksi S-Kiekko suuntaa Nokialle Pyryn vieraaksi. Sunnuntaina ottelut jatkuvat Seinäjoella, kun vastaan luistelee Kiekko-Espoo.


Takaisin uutisiin

 

Pääyhteistyökumppanit

 

Pirjon Pakari

Atria

Minimani_kotisivu

Skiekko2013_web_härmän_liikenne

Energia_kotisivu

Lakea

Skiekko2013_web_abc
 BSTR Luova Konttori
Corredor
Seinäjoen KTK Oy
Rolls
Team Sportia Seinäjoki
Toyota_kotisivu
MA_kt1
Kuortane

 Hotel Sorsanpesä

I-print

Staffpoint